Vuonna 2023 alkanut hyvinvointialueiden muutos käynnisti Vesannon kunnassa ICT-palveluiden tarjoajan vaihdon. Uudeksi palveluntarjoajaksi valikoitu Savon ICT-palvelut, joka oli sopivan kokoinen toimija kunnan tarpeisiin. Kunnan ICT-kokonaisuuden haltuunotto toteutettiin vaiheittain, sillä kokonaisuus on verrattain iso. Projekti aloitettiin tammikuussa 2023 ja saatiin päätökseen lokakuussa.
”Olimme olleet tyytyväisiä projektin etenemiseen. Viestintä toimi koko projektin ajan, ja meidät pidettiin jatkuvasti ajan tasalla siitä missä kohti oltiin menossa. Selkeää oli myös se mitä toimenpiteitä meidän puoleltamme vaadittiin ja odotettiin kussakin projektin vaiheessa”, avaa Vesannon kunnan talous- ja hallintojohtaja Raisa Kinnunen.

Kokonaisvaltainen ICT-palveluiden kumppani kehittää asiakkaiden toimintaa.
Savon ICT-palvelut ei jätä asiakasta yksin, vaan toimintaperiaatteeseen kuuluu tarjota asiakkaalle lähitukipäiviä, joissa Savon ICT-palveluiden työntekijä on paikan päällä vastaamassa kunnan henkilöstön kysymyksiin ja opastamassa ohjelmistojen sekä laitteistojen käytössä. Asiakas saa ripeästi apua myös etäyhteyksien välityksellä tai puhelimitse.
”Jos puhelimessa oleva henkilö ei heti tiedä vastausta kysymykseemme, hän joko ohjaa meidät oikealle henkilölle tai etsii vastauksen itse. On tärkeää, että saamme nopeasti yhteyden ihmisiin ja vastauksia järkevän aikataulun puitteissa, jotta toimintamme ei häiriinny”, sanoo Kinnunen.
Savon ICT-palveluiden toiminnan perusperiaatteena on mahdollisimman asiakaslähtöinen toimintamalli, jossa yhteistyössä kehitetään asiakkaiden toimintaa pitkällä aikajänteellä. Asiakkaalle jaetaan erilaisia kehitysideoita ja vinkataan heidän tarpeisiinsa sopivista toimintamalleista, jotka helpottavat sekä tehostavat työntekoa.
”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön. Savon ICT-palvelut tuottaa tällä hetkellä käytännössä kaikki palvelumme. On hienoa, että yhteistyökumppani on mukana kehittämässä toimintaamme ja että heiltä saa arvokkaita vinkkejä tarpeisiimme sopivista koulutuksista sekä toimintamalleista”, summaa Kinnunen.
”Meille on tärkeää toimia jokaisen asiakkaamme kokonaisvaltaisena kumppanina kehittämässä toimintaa heidän rinnallaan.”